Silmien alle time freezeriä, poskille lift uppia ja otsalle yöksi night seerumia jne. jne. jne…. Purkitettua buustia ulkoisesti, mutta entäpä se oraalisesti nautittava malli?

Pohjustan nyt kuitenkin sen verran, että aloitin n. 10 viikkoa sitten kunnon kehonmuokkausprojektin. Sanana hirviö, mutta muutoin kaikkea ihan muuta.

Olenhan minä urheilua harrastanut jo vuosia, mutta aliravittuna joten siitä nyt voi sitten jokainen päätellä mitä tulokset ovat olleet…

Juoksin räntäsateessa talvella, kaatosateessa kesällä, pumppasin tähdet silmissä vilisten salilla ja venyttelin raajat hapoilla kotona, mutta ilman kunnon polttoaineita. Menneiden vuosien karppausvillitys jätti minuun hillittömän hiilarikammon ja yritin tosissani jaksaa ananasrenkaalla ja  fileellä kuivaa kanaa päivän ponnistukset. Monta vuotta kuvittelinkin jaksavani kunnes vihdoin päätin loikata mukavuusalueeltani ja opetella syömään kunnolla.

Ongelma on usein liiallinen syöminen, mutta itsellä ongelma oli toisin päin. Lihomisen pelossa totutin kroppani elämään ikuisella säästöliekillä ja vielä tämän päälle pakotin kehoni kuntorääkkiin neljä, viisi kertaa viikossa.

En uskonut ketään tai mitään. Puskin menemään vaikka kuinka sisäinen ääni kuinka kehotti hankkimaan apua. ”Syö hyvä nainen jotta jaksat!” En jumankekka syö, en tarvitse enempää ruokaa, kyllä tällä määrällä pitää jaksaa.

No tätä puolipaastoa jatkui kolmisen vuotta kunnes ihan itse oivalsin, ettei mikään kuntosuoritus kehity, päinvastoin. Kappas! Olinhan minä syyn tiennyt aina, mutta jääräpää mikä jääräpää. Totutut tavat kun vaan on niin hemmetin vaikea muuttaa uusiin toimivampiin oli kyseessä sitten terveys tai työ. Muutosvastarinta.

Personal Trainer oli käytössä ollut jo pitkään liikuntaohjeiden osalta, mutta en tietystikään ravinto-ohjeista ollut kiinnostunut. Osaanhan minä nyt syödä herran jestas sentään ja terveellisesti todellakin! Onneksi jokin naksahti paikoilleen aivolohkoissa ja nyt on ruoka-annoksia punnittu grammalleen ja millilleen kymmenen viikon ajan. Aluksi lähinnä itketti triplaantunut ruoan määrä ja eväsrasioiden roudaaminen, mutta nyt kehon totuttua ravittuun tilaan on alkanut jo oikein nälkä vaivata seuraavaa pasta-annosta odotellessa.

Aluksi syöminen muistutti lähinnä vaippaikäisen itku-potku raivareita kun äiti lähestyi lusikkansa kanssa pöristellen ja päristellen kohti suuta. Yöh! Juuri kun sai yhden megalomaanisen annoksen ahdettua piti alkaa valmistella jo seuravaa. Kahdesta alkupala kokoisesta annoksesta harppaus viiteen protskumättöön oli aikamoinen ponnistus. Parisen viikkoa näytin jalkapallon nielaisseelta ja varauduinkin kysymykseen ”monennella…?”. Onneksi vastausta ei ikinä tarvinut esittää ääneen.

Ruokaympyräni sisältö muuttui kuivakasta kanasalaatista kaurapuuroon ja bataattiranskiksiin. Kauhun sekaiset ajatukset kaikkosivat nopeasti kun huomasin säästöliekillä viruneen kroppaparkani heräävän eloon. Rasva palaa ja kunto kehittyy. Uskomatonta, mutta niin totta, syömällä laihtuu. Muutkin kuin housun puntit nousee ja lenkki kulkee kuin siivillä (vain yhtä fanaattiset kuntoihmeet voivat ymmärtää tästä saadun euforian). Kiitos nimeltä mainitsematon ruokakulttuurini uusi muusa! Tästä on täydellistä jatkaa kunnon projektia.

Syökää hyvät ihmiset, mutta oikein.

 

-t-

-t-