Yritän taas aktivoitua tän blogituksen suhteen. Kyllä minulla kaikenlaista sanottavaa olisi, mutta jos en heti niitä kirjoita ylös niin… Niinpä niin.
Toista kisadieettiäni on nyt vietelty nelisen viikkoa ja olo on minulle tyypillisen kärsimätön. Kaikki tänne, heti, nyt! Mahtavinta oli vetäistä kisabiksut tähän ehkä lievästi syksyn kuntoa turpeampaan ja kalpeampaan ruhoon… tsiisus! Suosittelen lämmöllä, jos kaipaa surkuhupaisuutta päiväänsä. ”Jos olisit nyt menossa lavalle olisi nämä tuosta ja tuosta vähän liian pienet”. Älä!?! Enpä tuota itse tajunnutkaan biksujen narujen uppoutuessa kylkilihoihin. No tästäkin koettelemuksesta selvittiin vielä suht järjissään ja lopputulos tulee varmasti olemaan aivan oukei. Ei muuten käynyt herkut lähelläkään pääkoppaa kyseisen keissin jälkeen.
Nyt ruokaa on minusta hyvän olon kannalta sopivasti. Lihankasvatustalkoiden ruokamäärä oli minulle hiukan liikaa ja jatkossa aion ehdottomasti pitäytyä kevyemmällä linjalla, ”maksoi mitä maksoi”. Jatkuva ähkyinen olo on kaikkea muuta kuin mieltä ylentävää. Noh kyllähän sillä konstilla saatiin tuota rakennusainetta aika mukavasti ja nykyään omistan jo selkälihaksetkin. Great! Eli lihatalkoot tuotti tulosta, mutta mihin asti se riittää jää nähtäväksi -> NFE 2016 J-kylässä. Fiilis on selkeästi jännittyneempi, kuin ensimmäisellä kerralla milloin kaikki meni kätevästi ekan kerran piikkiin. Mutta tää on pelin henki ja se kestettäköön. Omaa huippukuntoa lähdetään hakemaan ja sillä mennään eikä meinata.
Tällä hetkellä odotan eniten koipien kiristymistä, joka on ehkä suurin osa mielenrauhan saavuttamista tämän dieetin kohdalla. Viime dieetillä mieltä järkytti olematon selkä ja sen olemattomuuden avaaminen. Miten avata jotain mitä ei ole??? Tuskan määrä on selkeästi vakio, ainakin minulla. Kun joku kohta saadaan kuntoon, siirtyy ongelma aivan takuu varmasti toiseen paikkaan. Kuuluu varmaan taudinkuvaan tässä lajissa.
Olen varmasti ollut edellisessä elämässäni jonkun sortin masokisti, sillä toinen huolen aiheeni on nälättömyys. odotan joka päivä, että olisi kunnolla, reilusti, aidosti NÄLKÄ. Viime dieetillä en kokenut kunnon nälkää, eikä sitä ole kylään kuulunut vieläkään. Koen, että minulta evätään tärkeä osa dieetin kokemuksista, koska mahani ei suostu kurnimaan. Laihiseväät on jo nyt suht ohuet, mutta ei. Joko vatsalaukkuni on super mukautuva tai minulta puuttuu nälkägeeni. Minä vain toimin paljon vireämmin pikku nälässä ja se buustaa kivasti henkistäkin puolta, kun tuntuu että jotain tapahtuu. Sitä siis odotellessa. No mutta ruoasta puheen ollen täytyykin tästä vääntäytyä keittiön kaapeille kaivelemaan iltapäivän välipalaa, että ei vain tule se helv…. nälkä!
Palataan.
Hep! Tsekkaa myös tee_pos Instagramissa.
Vastaa