En avaudu aiheesta siksi, että olisin jo kuola suupielissä viidennen dieettiviikon kohdalla haahuilemassa kaupan karkkikäytävällä, vaan koska tämä on ikuinen sudenkuoppa meille herkkuholisteille.
Täysin rehellisesti, käsi sydämmellä voin sanoa, että karamellit koukuttavuudestaan huolimatta ei makuelämykseltään edes ole top vitosessani. Jos edes kympissä. Mutta mikä hitto niistä väriainepommeista sitten tekee niin vastustamattomia? Houkuttelevat värit, suupielet repivä kirpeys vai kenties tyrkyttävä esillepano? Varmaan tuo kaikki, varsinkin jos erehtyy kauppareissulle verensokerit maissa työpäivän jälkeen… Silloin ainakin tämä kävelevä kärttysäkki on täysin valmis karkkikuninkaan alamaiseksi ja valmis täydentämään valtakuntansa talousvajetta vatsaraukkansa kustannuksella. Korissa on varmasti parsat, porkkanat ja muut terveelliset toverit naapurivaltioista, mutta viime metreillä fudgetit, pantterit, nallekarhut, suklaasuukot ja muut viekkaat karkkikelmit ovatkin jo kyydissä mukana kohti kotisohvaasi.
Kun kullannuppuvihannekset ovat kiltisti syväjäädytyksessä uinumassa, päästetään roskaväki valloilleen ja närästys sekä ihan pari kalorikaveria odotteleekin jo vatsalaukkusi ovella. Alkaa armoton kilpajuoksu kohti kitaa ja monesti maaliin mennään yhtäaikaa useamman makeismaratoonarin voimin. Sekoittuvat kivasti! Suuri määrä erikokoisia ja näköisiä makeisia häviää paikalta ylättävän noepasti ja jälkeen jää vain haavoittunut suu ja pahoinvointi. Ja hassuinta tässä kuviossa on se, että sen haluaa uusia mahdollisesti jo seuraavana päivänä uudestaan. Menetkö uudestaan ruokapaikkaan, josta saat vatsataudin tai menetkö samalle parturille, jonka luota lähdet lammaskikkuroissa? No tietty jos haluaa lammaslookin 😉
Ei ole uutta tietoa, että sokeri on kuin huumausaine. Minä suhtaudun tähän makeaan myrkkyyn todellakin tosissani, sillä minä jään sokerikoukkuun hyvin herkästi. En edes kaipaa namilaarin antimia, kun olen niistä hetken erossa, mutta auta armias kun yksikin pääsee livahtamaan kiduksiin… Niitä vain tekee mieli tekemättä mieli. Jos valitsen vaihtoehtoiseti vaikka kasan lettuja vaniljajädellä vuorattuna ja jopa ahdan tämän miehekkään annoksen suihini, niin silti olo on suht siedettävä repeävää tunnetta vatsan seudulla lukuun ottamatta 😛 Ei tule niin sanottua karkkikrapulaa tai sokerishokkia vaan pelkästään täyden olon tunne, joka laantuu kyllä.
Miksi sitten otan mieluummin tämän pään sekoittavan setin, kuin mukavasti masukan täyttävän ja huomattavasti terveellisemmän vaihtoehdon? Koska se on kivaa! On kiva napostella, on kiva rapistella pussia leffassa, on kiva mussuttaa, on kiva sekoittaa makuja, se on helppoa, nopeaa ja se valinnan vapauden tunne ja herkkuhurmos akryylialtaiden äärellä. Ah!
En ole vielä tavannut sellaista ainetta, joka korvaisi täysin makeanhimon samalla voimaotteella kuin nämä väritetyt sokeripaakut. Siksi niiden valtakausi varmasti jatkuu maailman tappiin,, vaikka ohella hyviä kilpakumppaneita huseeraisikin. Joku selittämätön voima makeisrasioiden sisällössä piilee ja siksi niistä on todella paljon helpompi pysytellä erossa kokonaan, kuin nauttia niiden kavaluudesta vähissä määrin. Minun ainakin.
Ja tämän käännytyskirjoituksen jälkeen totean, että en minä ole valmis näistä herkkuhetkistä kokonaan luopumaan, ikinä. Yritän kuitenkin pitää sen lapsenakin hyväksi havaitun karkkipäivän, (siis sitten kisojen jälkeisessä ja sitä seuraavien välisessä elämässä) vaikka se vaikeampaa onkin. En minä osaisi kenellekkään terveysgurulle perustella miksi haluan makeisia toisinaan herkutella, mutta ei minun kyllä edes tarvitse. Jos joku haluaa niin bravo, mutta minä en halua. Pystymisessä tässä ei ole kyse.
Kohtuus kaikessa, jopa pidättäytymisessä. Makoisaa viikonloppua mussukat!
-t-
Instassa kuvaa mekkosovituksesta, eli jää nähtäväksi maistuiko karkki vai parsa ja mahtuiko mekko 😉 No kaipa se parsan puoleen kallistui nyt kuitenkin -> tee_pos
Vastaa