Tovi on tässä vierähtänyt ilman verbaalista vuodatusta (tänne). Paljon on tapahtunut ja paljon on jäänyt tapahtumatta. Kaikki aika työn ja kotiaskareiden ympärillä on tullut vietettyä tiiviisti muskulaareja kurittaen tai korkkareissa ympäri poseeraussalia ravaten. Harrastus muuttui pelkästä puuhastelusta kilpailuun koulimiseksi, laji vaihtui lennossa biksasta bodyyn ja treenit sen myötä mäkijuoksusta voimaviikkoihin salilla.
Ahdistus iski lähes välittömästi tiedosta, että on ”liian iso” johonkin. Tämänhän naisolento haluaa ehdottomasti kuulla ja vielä naiselle tyypillinen väärin ymmärtämisen taito kirsikkana kakun päälle. Luojan kiitos valmentaja sai minut kaikesta huolimatta ylipuhuttua lajin vaihtoon, sillä tämä on juuri sitä mitä urheiluharrastukseltani haluan. Ei jarruttelua, ei mielettömiä rappuralleja tai takaliston turvotustreenejä vaan puhdasta salitreeniä ja sopivasti piristäviä aamulenkkejä luonnon helmassa. Ja ennen kaikkea oman fysiikkani mukaista. Mesomorfista ei lattarikurveja taiota minkään valtakunnan treenigurunkaan ohjeilla, ainakaan kisoissa menestyvää sellaista.
Taival on ollut tuskassa tarpomisen ja saavuttamisen tunteen välillä heittelehtimistä. Tänään isoepäkkäinen monsteri ja huomenna hehkeeäkin hehkeämpi bodylady. Vaikeinta on ehdottomasti ollut plussakaloreilla porskuttaminen. Ja nimenomaan henkisesti. Vajaa kahdeksan kiloa lihaksen ja nestehötön komboa kehoon muutamassa kuukaudessa ja itkuinen aikapommi on valmis. Farkut ei mahdu, paidan hihat puristaa, kaikki ahdistaa… Reidet turpoaa kuin pullataikina ja prässissä pumpataan silti viikosta toiseen tennarit tanassa valmentajan kannustavien sanojen voimin. ”Kyllä se höttö saadaan pois heti kun tarvii”. Niinpä, mutta siihen hetkeen onkin enää sellaiset neljä kuukautta about! Kärsimätön sielu kun on niin voitte vaan kuvitella mitä rattaistossa pyöri tässä kohtaa.
No nyt on ihka ensimmäiset kisat kuitenkin selätetty Jyväskylän karsinnoissa ja jokseenkin onnistuneesti, sillä Expopaikkahan sieltä lohkesi 😀 Skeptisenä luonteena valmistauduin henkisesti pahimpaan eli tilanteeseen ilman jatkopaikkaa, mutta toisin kävi. Ilmeisesti tässä pirpanassa on sitten jonkinlaista potentiaalia kisalavoillekkin ja tämä jos mikä buustaa kyllä motivaatiota ja paljon!!! Pelkää pahinta, mutta usko silti unelmiisi. Aina.
Pumppaa, pumppaa bäkkärillä!
Vastaa