”Narsissin nimen synnystä kertoo antiikin legenda Narkissoksesta, kauniista mutta melko tyhmästä nuorukaisesta, jolla oli tapana loikoilla lähteen reunalla ja ihailla peilikuvaansa. Hän hurmaantui omasta kauneudestaan niin, että rakastui itseensä hillittömästi. Mutta aina kun hän yritti suudella heijastuskuvaansa, se hajosi vedessä.”Torjut minut!”, hän huusi. ”En voi elää ilman sinua!” Epätoivoissaan Narkissos veti esiin tikarinsa ja iski sen rintaansa; silloin hän muuttui kauniiksi kukaksi – narsissiksi.”
(Lähde: Turun Museokeskus, http://www.turku.fi/public/default.aspx?contentid=355384&nodeid=18200)

Olenko turhamainen kun pidän huolta ulkonäöstäni? Saliurheilusta olen kuullut useammin kuin kerran kommentteja kuinka turhamaista peilin edessä itsensä ihailua se on. Onko? No toki myönnettäköön, että peilin edessähän treenaaminen pääsääntöisesti tapahtuu, mutta itsellä henkilökohtaisesti ei ainakaan aika kulu peilikuvaa jumaloidessa vaan peili on ehdottoman tärkeä apuväline kovassa treenissä.

Peilistä katsotaan kroppaa kyllä, mutta syy siihen on luontainen itsesuojeluvaisto varmistaa esimerkiksi selän oikea asento kun rautaa harteilla alkaa olla muuttokuorman verran. Pienikin virheasento kyykkyjä puskiessa voi aiheuttaa kohtalaisen kivuliaan olotilan seuraaviksi viikoiksi josta itsellä omakohtaista kokemusta lähimenneisyydessä. Parin viikon ajan aamuinen sängystä nouseminen oli melkoinen freestylenäytös itkun ja parahtelun säestämänä… Silloin peilistä näkyi jotain ihan muuta kuin terve urheilijanuorukainen. Kyyryssä klenkkaava naisolento. No onneksi kultaakin kalliimpi ystäväni, hierojani konsultoi minua miten päästä pahimman yli. Tänään olisi aika taas lojauttaa itsensä hänen hoitopedilleen armottomien käsien murjottavaksi. Ah!

Kaikki ulkonäköön liittyvä kohentaminenhan tähtää ihailtavampaan ulkoasuun tavalla tai toisella, uskoisin. Toinen kasvattaa maksimaaliset muskelit kun taas toinen ihannoi puolet kasvoista varjostavia räpsyjä silmissään ja  joku kolmas himoaa huulia buustaavan piikin armoille. Kuka mitäkin ja mitä se taaskaan on keneltäkään muulta pois jos haluaa näyttä ”ömeisingiltä”.
Totta kai saliurheilussa isona osana on nykyisin ed. postauksessani jo mainitsemat mageet releet, mutta urheiluna ihan niin vaativaa tai rankkaa kuin itse siitä tekee, siinä missä mikä tahansa muukin laji. Juostessani pimeällä räntäsateessa ei vaan asustukselta ollut juurikaan muita vaatimuksia kuin pitää minut kuivana ja lämpimänä, täytyy myöntää.

Mutta kyllä se nyt vaan on niin, että on paljon miellyttävämpää kyykyissä pyllistellessään olla verhoutuneena housuihin joiden kankaan laatu riittää arsen mukana venyessään pitämään ”Annelin” piilossa kanssa bodaajien silmäparoilta. Edukkaammissa malleissa tämä ominaisuus on monesti ulkonäön kustannuksella jätetty vähemmälle huomiolle. Tämä tuli todettua jälleen kerran toissapäivänä läheisen tavaratalon sovituskopissa nimeltämainitsemattoman merkin uutuus päntsejä päälle ähistellessä. Luoja paratkoon!

Turhamainen laji tai ei, mutta kyllä se vaan reiskoissa tuntuu ja tutisuttaa aina seuraavina päivinä, trikoiden ulkonäöstä riippumatta. Annetaan täten kaikkien kukkien kukkia, myös Narsissien.

-t-

-t-